Ohjelmistoavusteiseen, keskitettyyn työvuorosuunnitteluun siirtymisen keskeyttäminen
Pirkanmaalla on joissakin kunnissa otettu pilottikäyttöön ohjelmistoavusteinen, keskitetty työvuorosuunnittelu, joka tarkoittaa, että työvuorosuunnittelua ei tehdä yksiköissä eikä yhteisöllisesti, vaan ohjelmistopohjaisesti irrallaan työyksiköistä. Tässä mallissa on mahdotonta ottaa huomioon henkilöstön yksilöllisiä elämäntilanteita ja tarpeita. Tähän työvuorosuunnitteluun on suunnitelmien mukaan tarkoitus siirtyä vaiheittain vuoteen 2025 mennessä.
Uusi malli heikentäisi merkittävästi Pirkanmaan hyvinvointialueen työntekijöiden mahdollisuutta vaikuttaa omaan työhönsä ja suunnitella elämäänsä, mikä on riski työhyvinvoinnille. Mallissa työntekijät saavat mahdollisuuden toivoa ainoastaan neljä työvuoroa kolmen viikon työjaksolle ja nämä vuorotoiveet tulee tehdä useita viikkoja ennen listan voimaan tuloa. Huolta aiheuttaa, voidaanko työntekijöiden elämäntilanteita tai muita tarpeita huomioida käytännössä lainkaan. On aiheellista pelätä, että uusi malli karkottaa tekijöitä alalta entisestään, kun monelle vuorotyöntekijälle mahdollisuus vaikuttaa työvuoroihin on ollut hyvin tärkeä pitovoimatekijä ja työn tekemisen mahdollistaja.
Tulevan hyvinvointialueen henkilöstö on osoittanut huolensa ja vastahakoisuutensa uuteen malliin siirtymisestä. Mallia vastustava adressi keräsi syksyllä peräti yli 6 500 allekirjoitusta. Adressin sisältö ja sen keräämä allekirjoitusmäärä osoittavat selkeästi, että työntekijöitä ei ole huomioitu riittävästi tämän mallin valmistelussa tai eteenpäin viemisessä.
Uuden mallin ottaminen käyttöön erityisesti sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistuksen alkuvaiheessa voi olla mittava riski. Henkilöstön siirtyminen kunnilta hyvinvointialueille on jo itsessään suuri uudistus, joka turvallisuuden takia tulisi hoitaa ilman muita merkittäviä, samanaikaisia uudistuksia, joita ei ole välttämätöntä toteuttaa. Tietoa piloteista ei ole vielä pystytty riittävästi keräämään tai analysoimaan, jotta työvuorosuunnittelun uudistuksesta ja sen mahdollisista kipukohdista olisi riittävästi tietoa. On vielä epäselvää, vaikuttaako uusi malli positiivisesti työvoiman saantiin.
Me allekirjoittaneet esitämme, että ohjelmistoavusteiseen, keskitettyyn työvuorosuunnitteluun siirtyminen keskeytetään välittömästi eikä sitä toteuteta sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistuksen siirtymän ollessa kesken ja kuulematta laajasti ja seikkaperäisesti niiden työntekijöiden mielipiteitä, joiden työhön uudistus vaikuttaa.
Pirkanmaan vasemmiston aluevaltuustoryhmä