Vasemmistoliitolla menee hyvin ja se näkyy myös paikallistasolla. Pirkanmaan vasemmiston jäsenmäärä on ollut hurjassa kasvussa aina vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkeen. Voitokkaat alue- ja kuntavaalit toivat vasemmistoliitolle lisää valtapaikkoja ja jo kolme valtuutettua on loikannut vasemmistoliiton valtuustoryhmiin alle vuoden sisällä.
Kangasalla tapahtui loikkaus demareiden ryhmästä vasemmistoliittoon, kun Ville Ylimartimo siirtyi vasemmiston riveihin joulukuussa 2025. Akaassa maaliskuussa vasemmiston valtuustoryhmä vahvistui vihreistä loikanneella Majka Nurmisella ja toukokuussa Kea Cook siirtyi vihreistä vasemmistoon Orivedellä.
Pirkanmaan vasemmiston puheenjohtaja Veera Kiretti ja vasemmistoliiton keskisen alueen toiminnanjohtaja Aapo Niemi selittävät vasemmiston vetovoimaa muun muassa johdonmukaisella ja uskottavalla politiikalla. Ajankohtaisia näyttöjä vasemmistoliiton johdonmukaisesta politiikasta löytyy esimerkiksi talouskeskustelusta. Vasemmistoliitto jäi ainoana puolueena ulkopuolelle julkisen talouden sopeutusta määrittelevästä velkajarrusta.
Niemi nostaa esiin SDP:n ja vihreiden viime viikonlopun puoluekokouksissa käydyt julkiset keskustelut siitä, ollaanko velkajarrussa mukana vai ei. Alun perin molemmista puolueista satoi vasemmistoliitolle kovaa kritiikkiä, kun vasemmisto ei lähtenyt jarruun mukaan. Nyt puolueiden sisällä onkin mietitty, oliko jarruun lähteminen sittenkään järkevää. Sekä SDP että vihreät kuitenkin päätyivät puoluekokouksissaan velkajarrun puolelle.
– Me toimme kaikki velkajarrun ongelmakohdat esille heti alussa. Sama juttu puolustusmenoissa. Olemme sitä mieltä, että taloutta pitää sopeuttaa ja puolustusta vahvistaa, mutta ei bruttokansantuotteen tai tietyn ennalta määrätyn summan mukaan, vaan tarpeen mukaan. Pitäisi pohtia, paljonko missäkin vaiheessa voidaan ja on järkevä sopeuttaa sosiaalinen kestävyys huomioiden, Kiretti kuvailee.
Hyvän työelämän johdonmukainen puolustaja
Aapo Niemi pitää vasemmistoliiton johdonmukaisuutta työelämäpolitiikassa myös yhtenä puolueen onnistumisen eväänä. Kiretti yhtyy näkemykseen ja toteaa, että vasemmistoliitto on lähestulkoon ainoa puolue, joka on systemaattisesti pitänyt hallituksen tekemiä työelämäheikennyksiä esillä julkisessa keskustelussa.
– Vasemmistoliitolle ei riitä, että hallitus peruu ammattiyhdistysliikkeen jäsenmaksun verovähennysoikeuden ja palauttaa aikuiskoulutustuen. Me haluamme parannuksia työelämään, Niemi kommentoi.
– Työntekijöiden asemaa pitäisi parantaa. Monissa työpaikoissa työntekijöitä kohdellaan hyvin, mutta niin pitäisi olla kaikilla aloilla. Esimerkiksi taksiuudistus on polkenut hintoja ja kilpailutukset ajavat hinnat tosi alas eikä työstä jää juuri mitään käteen. Samaten ruoantuottajille jää liian vähän tekemästään työstä, mihin vaikuttaa kauppojen määrittelemät hinnat ja isot katteet, Kiretti pohtii.
Nykyhallitus on epäonnistunut katastrofaalisesti työllisyyspolitiikassaan. Työttömyys on ennätyksellisen korkealla. Luvatun sadan tuhannen uuden työpaikan sijaan työttömyys on ollut hurjassa kasvussa.
– Silloin kun on taantuma, pitää investoida julkisella rahalla. Rakentamisen ja korjaamisen työllisyysvaikutusten ketju on pitkä – kun esimerkiksi uutta rakennetaan, näkyy tämä lounasravintoloissa asti. Turku teki viisaan päätöksen, kun investoi nyt ratikkaan, Kiretti päättelee.
– Työttömyysturvan suojaosan poisto ollut järjetön päätös. Meidän vaihtoehtomme on, että korotetaan eikä vain palauteta. Myös aikuiskoulutustuen palauttaminen on tärkeää. Osaamista täytyy voida muuntaa työelämän tarpeisiin, Niemi toteaa.
Vasemmistoliitossa yhteisöllisyys ja ilo kantavat
Loikkaaminen vasemmistoliittoon on Kiretin ja Niemen mukaan ollut kuluvan valtuustokauden aikana vilkkaampaa kuin aiempina kausina. Valtakunnan politiikasta löytyy selittäviä tekijöitä, ja molempien korviin on kantautunut myös muiden puolueiden edustajien pettymystä oman puolueen toimintaan.
Kiretti täsmentää, että pettymyksen tunteet voivat olla yleisiä, kun isoja päätöksiä tehdään, ja vasemmiston jäsenistössä kitkaa aiheutti esimerkiksi Nato-päätös, mutta niin kauan kuin pysyy omassa puolueessaan, hyväksyy myös puolueen linjan.
– Meidän jäsenmäärämme on kasvanut tosi paljon. Porukka haluaa sitoutua ja näyttää olevansa meidän puolella. Moni uusi jäsen on myös kertonut pohtineensa pitkään liittymistä, mikä kertoo juurikin sitoutumisesta, Kiretti kertoo.
Jäsenyys mahdollistaa puolueen toiminnan tukemisen jäsenmaksun kautta, mutta jäsenenä pääsee myös jäsenviestinnän piiriin ja voi helposti lähteä mukaan toimintaan. Kiretti kuitenkin muistuttaa, että tapahtumiin ja toimintaan saa tulla, vaikka jäsenkirjaa ei olisikaan ja kaikista tärkeintä vasemmistolaisen politiikan edistämiseksi on kannattaa ja kertoa äänestävänsä vasemmistoliittoa.
Jäsenyyttä harkitsevia kumpikin haluaa kannustaa lähtemään mukaan. Niemi korostaa, että jäsenen ei tarvitse tietää kaikkea eikä puolue vaadi joka asiassa puhdasoppisuutta.
– Oma taustani, miten olen tullut puolueen jäseneksi, on hyvä esimerkki. Olen käynyt ensin kahdet vaalit vasemmistoliiton listalla sitoutumattomana ennen kuin liityin puolueeseen. Minulla kynnys oli se, että ajattelin, etten tiedä tarpeeksi ollakseni jäsen enkä siksi olisi tarpeeksi hyvä vasemmistolainen. Tämä huoli osoittautuikin aiheettomaksi, Niemi muistelee.
– Meille saa tulla ihan omana itsenään, toki toisia kunnioittaen. Eri mieltä saa olla ja ollaankin. Puolueessa oppii aivan valtavasti ja meillä on parhaat tyypit. Yhteisöllisyyttä löytyy. Jos kaipaa porukkaa, jonka kanssa jakaa maailmantuskaa, niin tämä on oikea paikka siihenkin, Niemi korostaa.
– Meillä kaikki ovat samanarvoisia, ihan sama mikä on kenenkin rooli tai asema tässä puolueessa. Kaikkia autetaan ja tuetaan. Me rakennamme tietoisesti yhteisöä, luonnehtii Kiretti.
Niemi ja Kiretti ovat silminnähden tyytyväisiä puolueen sisällä olevaan ilmapiiriin ja molemmat jakavat kokemuksen tuesta ja samanarvoisuudesta puolueen sisällä. Yhdessä tekemisessä säilyy myös ilo, mikä auttaa jaksamaan. Niin uudet toiminnasta kiinnostuneet kuin jäsenet ja eri puolueesta loikkaavat otetaan ilolla vastaan ja toivotetaan tervetulleiksi.
Artikkelikuva: Eolis Hell