Puo­lue­ko­kouse­dus­ta­jaeh­dok­kaat esit­te­lys­sä

Pirkanmaalta valitaan vasemmistoliiton puoluekokoukseen 15.-17.11. yhteensä 31 kokousedustajaa. Ehdokkaita on asetettu 48. Jäsenäänestys toteutetaan postiäänestyksellä 6.-20.9. Äänestysaika päättyy perjantaina 20.9. klo 16, jolloin äänestyskuorten on oltava piiritoimistolla.

Puoluekokousedustajien esittely:

1. Kuka olet (lyhyt esittely, esim. tärkeimmät luottamustoimesi – enintään 2)
2. Miksi pyrit puoluekokousedustajaksi (parilla lauseella)

Eteläinen alue:

Senni Almusa, Pirkkalan Vasemmistoliitto

Varavaltuutettu Pirkkalassa, Pirkanmaan Vasemmiston hallituksen jäsen.

Pyrin puoluekokousedustajaksi, koska haluan olla mukana tekemässä Vasemmistosta aidosti dynaamista, edistyksellistä ja yhdenvertaista puoluetta, joka pystyy rohkeasti ottamaan kantaa asioihin, laajasti ilmastokriisinhallinnasta köyhyyden poistamiseen. Vasemmistoliitto on puolue, jonka ei tarvitse käyttää mitäänsanomatonta poliittista jargonia ja johon kaikki ovat tervetulleita mukaan.

Riku Floman, Vasemmistoliiton Lempäälän kunnallisjärjestö

Juhani Jara, Akaan Vasemmistoliitto

Olen Juhani Jara. Kotoisin olen Lempäälästä. Akaassa asun nykyään. Olen Akaan Vasemmistoliiton puheenjohtaja.  Olen myöskin Teollisuusliiton valtuustossa ainoa vasemmistoliittolainen, joka edustaa autoalaa.

Haluan olla vaikuttamassa niihin asioihin mikä on Vasemmistoliiton kanta ja linja kaikenlaiseen työntekemiseen. Toki myös työttömien ja muiden vastaavien asioihin haluan olla vaikuttamassa.

Veera Kiretti, Valkeakosken Vasemmistoliitto

Marjatta Kivi, Akaan Vasemmistoliitto

Satu Kosola, Vasemmistoliiton Lempäälän kunnallisjärjestö

Jari Laihia, Akaan Vasemmistoliitto

Jari Laihia 55v. Akaan Vasemmistoliiton sihteeri, sivistyslautakunnan varajäsen.

Tällä hetkellä työtön humanisti Akaasta. Olen historiaan rakastunut retroseksuaali, joka kykenee uusiinkin ongelmiin usein löytämään vanhoja, mutta edellen toimivia ratkaisuja.  Puoluekokousedustajaksi haluankin ennenkaikkea siksi, että en halua etsiä ongelmia, vaan löytää ratkaisuja.

Mottoni on ”jos se toimii, älä korjaa sitä”.

Anneli Lehtonen, Nokian Vasemmistoliitto

– lähes kaksikymmentä vuotta vasemmiston valtuutettuna Nokialla
– toinen kausi Vasemmistoliiton edustajana Nokian kaupunginhallituksessa

Haluan olla mukana valitsemassa puolueen johtoa ja päättämässä yhteisistä suuntaviivoista seuraavalle kaudelle. Aikaisemminkin puoluekokouksessa olleena tiedän kokouksen voimaannuttavan vaikutuksen ja haluan kokea sen jälleen.

Leena Saarela, Sastamalan Vasemmisto

55-vuotias sairaanhoitaja

Olen Sastamalan Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen ja Pirkanmaan Vasemmistoliiton pitkäaikainen piirihallituksen jäsen. Olen myös aktiivinen ay-toimija.

Haluan puoluekokousedustajaksi, koska haluan vaikuttaa siihen mihin suuntaan Vasemmistoliittoa puolueena viedään.

Merja Techtolin, Nokian Vasemmistoliitto

Olen Merja Techtolin, ensimmäistä kautta Nokian kaupungin valtuustonjäsen. Sekä ay-toiminnassa aktiivisesti mukana.

Haluan seurata vasemmiston tulevaisuutta ja olla mukana tekemässä siitä voittoisa.

Marja-Leena Torkki, Nokian Vasemmistoliitto

Piirijärjestön puheenjohtajana olen saanut olla aitiopaikalla puolueen toiminnassa Pirkanmaalla.

Puoluekokoukseen osallistumisen näen tärkeänä koska siellä päätetään puolueen poliittisista suuntaviitoista. Puolueen järjestöllisen vahvuuden kasvattaminen tulee myös esiin puoluekokouksessa. Näiden kahden edellämainitun asian päätöksiin haluan olla vaikuttamassa yhdessä muiden pirkanmaalaisten edustajien kanssa.

Pohjoinen alue:

Anne Göös-Leppänen, Vasemmistoliiton Ylöjärven kunnallisjärjestö

Anne Göös-Leppänen Ylöjärven Kurusta. Kaupunginvaltuuston varajäsen, teknisen lautakunnan jäsen ja kunnallisjärjestön sihteeri.

Puoluekokouksessa edustaisin haja-asutusalueella asuvia ja maaseudun vähäisten palveluiden säilymistä sekä joukkoliikenteen kehittämistä.

Anna Jukantupa, Vasemmistoliiton Ylöjärven kunnallisjärjestö

Olen 39- vuotias yhden lapsen äiti, avovaimo, sosionomi amk, opiskelija, ay-aktiivi, laulaja ja soittaja. Olen ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu sekä sivistyslautakunnan jäsen.

Haluan mukaan puoluekokoukseen päättämään, millainen on tulevaisuuden Vasemmisto. Vasemmiston tulee uudistua ja olla ajassa vahvasti kiinni, kunnioittaen samalla historiaa ja muistamalla sen vaikutukset tähän päivään.

Mika Koivula, Vasemmistoliiton Ylöjärven kunnallisjärjestö

Olen 35-vuotias 3 lapsen isä Ylöjärven metsäkylästä. Töissä olen leipurina Linkosuon Leipomolla, jossa toimin myös pääluottamusmiehenä. Vapaa-aikani vietän perheen kanssa puuhaillen ja koiraa metsässä ulkoiluttaen, sekä monissa ay- ja muissa luottamustoimissa.

Tahtoisin puoluekokousedustajaksi jotta voin edistää tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen työväen puolueen asemaa. Haluan erityisesti tuoda työväen äänen esille päätöksen teossa.

Anne Lappalainen, Oriveden seudun Vasemmistoliitto

Olen toiminut viestintäalan yksinyrittäjänä parikymmentä vuotta. Kansalaisaktivismi oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolesta tarttui minuun jo varhaisessa teini-iässä joten viidessäkymmessä vuodessa olen ehtinyt moneen aktivismiin teiniliitosta alkaen. Viimeisimpiä luottamustoimiani ovat olleet Oriveden kaupungin tarkastulautakunta vuosina 1998 – 2017, jonka ohella vanhempaintoimikuntia, koulujen johtokuntia, jalkapalloseuraa, luonnonsuojeluliittoa. Nykyisin olen Pirkanmaan vasemmiston piirihallituksen jäsen.

Puoluekokoukselta odotan päätöksiä, jotka takaavat jäsenistön ja osastojen merkityksellisyyden puolueelle. Hajautuneen media -ja somelyhytviestintävaikuttamisen 🙂 lisäksi puolue tarvitsee jäsenistönsä ja kannattajiensa aitoja kohtaamisia, joissa on mahdollisuus avoimeen yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä siitä syntyvään motivoituneeseen toimintaan.

Aki Leppänen, Vasemmistoliiton Ylöjärven kunnallisjärjestö

Olen 34 -vuotias lähihoitaja, kaupunginvaltuutettu ja kunnallisjärjestön puheenjohtaja.

Haluan olla rakentamassa kaikkien yhteistä, solidaarisuutta ja oikeudenmukaisuutta puolustavaa punavihreää työväenpuoluetta. Meidän tulee olla valmiita tarjoamaan uskottava ja toimiva vaihtoehto työn, yhteiskunnan ja ilmaston muuttuessa.

Mirka Löf, Hämeenkyrön Vasemmistoliitto

Olen 37-vuotias sairaanhoitaja Hämeenkyröstä. Olen sivistyslautakunnan jäsen ja varavaltuutettu.

Miksi pyrit puoluekokousedustajaksi (parilla lauseella)

Olen vasta muutama vuosi sitten lähtenyt politiikkaan mukaan, kun kyllästyin somevaikuttamiseen ja halusin vaikuttaa oikeasti. Puoluekokousedustajuus olisi seuraava etappi sillä olen jo Pirkanmaan Vasemmiston piirihallituksen jäsen.

Erkki Moisio, Vasemmistoliiton Ylöjärven kunnallisjärjestö, Viljakkalan Vasemmistoliitto

Erkki Moisio, 66-vuotias eläkeläinen, työelämässä 45 vuotta joista 20 v. päätoimisena pääluottamusmiehenä.

Hämeenkyrön-Viljakkalan Eläkeläisten puheenjohtaja, Vasemmiston piirihallituksen varajäsen, Venäjäseuran piirihallituksen jäsen.

Miksi haluat puoluekokousedustajaksi?

Vaikuttamaan puolueen linjaan :

– Punaisuuden säilymiseen Vasemmistossa, myös teollisuustyöntekijä huomioitava.
–  Eläkeläisiin kohdistuvissa asioissa, myös työeläkeläisten aseman parantamiseen

Jussi Niinenmaa, Hämeenkyrön Vasemmistoliitto

Olen Jussi Niinenmaa, kirjoittelija Hämeenkyröstä. Toimin  kunnanvaltuutettuna ja perusturvalautakunnan puheenjohtajana.

Haluan olla mukana muokkaamassa Vasemmistoliittoa voimaksi, joka muuttaa Suomen tärkeimmiksi oikeuksiksi ihmisoikeudet nykyisten omistusoikeuspainotusten sijaan. Kapitalistiselle ahneudelle on laitettava rajoituksia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteuttamiseksi.

Iikka Nikkinen, Kangasalan Vasemmisto

Iikka Nikkinen, 33-vuotias, Kangasala. Kaupunginvaltuutettu, Kangasalan Vasemmiston puheenjohtaja

Vasemmistoliitto tarvitsee uutta ajattelutapaa poliittiseen toimintaan. Hallitusvastuun myötä oman toiminnan kehittäminen ei saa pysähtyä vaan puolueen on liikuttava eteenpäin. Tarvitsemme puoluekokoukseen edustajia, jotka ymmärtävät puolueen maanlaajuiset tärkeät kehityskohdat. Tarvitsemme reippaita toimijoita, jotta vasemmistoliitosta kehittyy aidosti koko Suomen puolue.

Sami Vastamäki, Ylöjärven Vasemmistoliitto

Olen 44-vuotias ylöjärveläinen pioneeriohjaaja ja vasemmistoaktiivi. Teen kokopäivätyötä linja-autonkuljettajana.
Jäsenistö määrittää puolueen. Haluan, että Vasemmistoliitto tekee inhimillistä ja oikeudenmukaista politiikkaa ja siksi pyrin puoluekokousedustajaksi.

Risto Viitanen, Virtain työväenyhdistys

Tampere:

Tatu Ahponen, Itä-Tampereen Vasemmisto

Olen Tatu Ahponen, 35-v kielenkääntäjä. Asun Hervannassa. Olen tällä hetkellä Pirkanmaan vasemmiston varapuheenjohtaja ja Euroopan vasemmiston Pohjois-Amerikka-työryhmän puheenjohtaja.

Pyrin puoluekokoukseen rakentaakseni vasemmistoa, joka uskaltaa voittaa ja pyrkii kohti suuren puolueen asemaa. Haluan puolueen keskittyvän hyvinvointivaltion pelastamiseen, ympäristökriisin ratkaisemiseen ja äärioikeiston nousun torjumiseen.

Sanna-Maria Anttila, Mansen Punavihreät

Olen punavihreä sosionomi ja toimin Pirkanmaan Vasemmistoliiton piirihallituksessa sekä Hämeen Vasemmistonuorten vt. puheenjohtajana.

Pyrin puoluekokousedustajaksi, koska olen aktiivinen ruohonjuuritason vaikuttaja niin puolueessa kuin vasemmistonuortenkin parissa. Työ paremman tulevaisuuden ja toimivan hyvinvointiyhteiskunnan eteen on minulle sydämen asia. Ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseksi avainasemassa ovat esimerkiksi köyhyyden poistaminen, syrjäyttävien rakenteiden murtaminen sekä kaikille saavutettavat sosiaali- ja terveyspalvelut.

Ilkka Hirvi, Keski-Tampereen Vasemmisto

Olen Ilkka Hirvi, 66 vuotta, eläkkeellä oleva kirjastonhoitaja Tampereelta. Vasemmiston organisaatiossa olen tällä hetkellä mm. Pirkanmaan piirihallituksen jäsen ja Tampereen telttailutoiminnan aktivisti.

Tavoitteitani kuvannee se, että olen valmistellut puheenvuoroja kahdesta keskeisestä teemastani: nykykapitalismin haastavasta uudesta talous- ja yhteiskuntajärjestelmästä ja vasemmistokristillisyydestä, johon liittyen olen jättänyt myös puoluekokousaloitteen. Aion  järjestää Kuopiossa  vasemmistokristittyjen tapaamisen ja osallistua vammaisverkoston tapaamiseen.

Ari Jalava, Keski-Tampereen Vasemmisto

Olen 55-vuotias kumitehtaan labra-apulainen ja työpaikkani pääluottamusmies. Oikeutta olen ollut jakamassa Pirkanmaan käräjäoikeudessa lautamiehenä vuodesta 2005 alkaen. Ammattiosastoni hallituksen jäsen olen ollut parikymmentä vuotta ja Keski-Tampereen hallituksessa sekä kunnallistoimikunnassa olen myös istunut useita vuosia.

Ay-toimintaan ja myöhemmin puoluepolitiikkaan minut aikoinaan vei se havainto, että heikompia tönitään jatkuvasti. Eikä tämä tilanne ole muuttunut  vuosien kuluessa ainakaan paremmaksi. Poliittisen agendani olen yrittänyt tiivistää kolmeen sanaan: yhteisöllisyys, demokratia ja solidaarisuus. Haluan olla mukana vaikuttamassa siihen, että Vasemmistoliitto pysyy perinteisenä työväenpuolueena näitä arvoja unohtamatta.

P.S. Varapuheenjohtajaksi aion äänestää Minnaa.

Oskari Jokinen, Mansen Punavihreät

Olen 27-vuotias tamperelainen vasemmistoaktiivi. Olen viime vuosina aktivoitunut vasemmistossa ja olen toiminut paikallisten vasemmistonuorten puheenjohtajana sekä puolueosastoni Mansen Punavihreiden johtokunnassa.

Pyrin puoluekokousedustajaksi, sillä haluan tuoda puolueen nuoren jäsenen näkökulmaa puolueen päätöksentekoon. Haluan, että Vasemmistoliitto voisi rakentaa sosialistisen, oikeudenmukaisen ja ilmastotietoisen yhteiskunnan ja maailman. Näitä päämääriä ajaakseen puolueen täytyy myös edustaa niitä edistäviä arvoja ja kantoja. Minä osaltani veisin niitä syksyllä Kuopioon.

Christian Karau, Mansen Punavihreät

22-vuotias tamperelainen siivooja.
Luottamustoimet: PAMin hallituksen jäsen, Vasemmistonuorten hallituksen varajäsen

Puoluekokouksessa toimin työtä tekevänä edustajana rohkeasti sosialistisen, feministisen ja ympäristötietoisen puolueen eteen. Nämä kaikki näen toisiinsa nivoutuneina kokonaisuuksina, eikä niitä mielestäni voi toisistaan erottaa. Puolueemme on moninainen, mutta sen suhteen on jatkuvasti kehitettävää.

Aarno Karjalainen, Keski-Tampereen vasemmisto

Olen Aarno Karjalainen, hiljattain eläköitynyt, koko ikäni työväenjärjestöissä toiminut aktiivi. Etupäässä olen toiminut vasemmistolaisen työväenliikkeen erilaisissa järjestö- ja taloushallinnon tehtävissä sekä palkallisena, että vapaaehtoisena toimijana. Tällä hetkellä olen mm. Tampereen Eläkeläiset ry:n ja Eläkeläiset ry:n Pirkanmaan aluejärjestön taloudenhoitaja

Mielestäni Vasemmistoliitto on kehittymässä hyvään suuntaan. Nuoren innostuksen lisäksi puoluekokoukseen tarvitaan myös kaltaistani kokeneempaa innostunutta puoluekokousedustajaa.

Kukka Kunnari, Mansen Punavihreät

Hei kaikki,

Olen kolmeakymmentä kolkutteleva psykologian maisteriopiskelija, jolle työ sosiaalisen, taloudellisen ja ekologisen yhdenvertaisuuden puolesta on oleellinen osa tulevaa ammatinkuvaa. Vasemmistoliiton varavaltuutetun ominaisuudessa toimin valtuustoryhmämme tiedottajana sekä Infra Liikelaitoksen johtokunnan jäsenenä.

Tahdon puoluekokoukseen rakentamaan rohkeasti feminististä vasemmistoliittoa sekä tuomaan esille juuri nyt kipeästi kaivattuja, konkreettisia toimia paremman, saavutettavamman ja tasa-arvoisemman mielenterveystyön edistämiseksi.

Teidän,

Kukka Kunnari

Veijo Laitinen, Keski-Tampereen Vasemmisto

Olen ollut aktiivisesti mukana Vasemmistoliitossa ja sen edeltäjissä 70-luvulta saakka. Olen toiminut Pirkanmaan Vasemmistoliiton piirisihteerinä vuosina 1991-99. Olen edustanut Vasemmistoliittoa maakunnallisissa ja kunnallisissa luottamustehtävissä Tampereella ja Ylöjärvellä mm. kunnanvaltuustossa. Olen ollut mukana useissa vaaleissa piirin vaalityöryhmässä. Olen puolueen edustajana Työväenmuseo Werstaan hallituksessa.

Puolueen ja nuorisoliiton lisäksi, olen ollut töissä ay-liikkeessä, koulutustuottajana ja yrittäjänä. Olen 66-vuotias eläkeläinen.

Piirillämme on vaikutusvaltainen edustajaryhmä, yli 10 % puoluekokousedustajista.  Olen osallistunut Vas:n puoluekokouksiin puolueen työntekijänä tai puoluekokousedustajana. Haluan olla mukana vaikuttamassa puoluekokouksen päätöksiin ja tuomassa oman kokemukseni edustajaryhmämme yhteiseen työhön.

Jonne Leivo, Keski-Tampereen Vasemmisto

Olen 31-vuotias, vuonna 2015 puolueeseen liittynyt mies. Olen Tampereen yliopistosta 2017 valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteri, joka työskentelee nyt Kansaneläkelaitoksessa palveluasiantuntijana. Olen Keski-Tampereen Vasemmiston ja Tampereen kunnallisjärjestön johtokuntien jäsen. Harrastuksiini kuuluvat koripallo ja metallimusiikki.

Vasemmistoliitto on kasvava kansanpuolue, jonka toiminta kehittyy ihailtavalla tahdilla. Haluan olla mukana puolueen kasvussa ja politiikan tekemisessä, ja puoluekokous on tästä näkökulmasta keskeisin paikka politiikan tulevien suuntaviivojen asettamiselle.

Minna Minkkinen, Mansen Punavihreät

Olen Tampereen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Työskentelen sosiaali-ja terveysalalla. Olen ollut puoluetoiminnassa mukana reilu kymmenen vuotta.

Haluan olla puoluekokouksessa päättämässä puolueen asioista ja olla edistämässä omaa aloitettani, että puolue perustaa päihdepoliittisen työryhmän.

Aapo Niemi, Itä-Tampereen Vasemmisto

Hei olen Aapo Niemi, 37-vuotias Saarioisen pääluottamusmies ja kahden alle kouluikäisen tytön isä.

Olin eduskuntavaaleissa ehdolla ja sain ensikertalaiseksi mukavat 1072 ääntä. Toimin SELn valtuustossa ja olen Tampereen Veden johtokunnan jäsen.

Vasemmistoliitto ajaa todella laaja-alaisesti paljon hyviä asioita. Itselleni tärkeimmät teemat ovat oikeudenmukainen työelämä ja lapsiperheiden asiat, sisältäen kaiken varhaiskasvatuksesta, nuorten mielenterveyspalveluihin ja koulutuksesta lastensuojeluun.

Haluan mukaan puoluekokoukseen varmistamaan ettei työntekijöiden asema jää puolueen muiden hyvien asioiden seassa marginaaliin.

Tapani Peltomaa, Keski-Tampereen Vasemmisto

Hitsaaja/Eläkeläinen
Pitkän linjan Ay-aktiivi Tampereen Liinainmaalta
Ikä 66
Keski-Tampereen Vasemmiston johtokunnan jäsen sekä Tampereen Vasemmistoliiton kunnallistoimikunnan jäsen.

Haluan olla mukana kehittämässä Vasemmistoliitoa parempaan menestykseen tulevaisuuden puolueena.

Minulle tärkeitä asioita ovat: ympäristö, pienituloisten- ja eläkeläisten asiat, ihmisten turvallisuus sekä nuorten- ja lapsiperheiden asiat ym.

Taisto Pärssinen, Keski-Tampereen Vasemmisto

Taisto Pärssinen Tampereelta, täytän 71 v. eli eläkeläinen. Työelämässä olin ammattiyhdistyksen toiminnassa mukana joka kuului metalliliittoon, nykyinen teollisuusliitto. SPR paikallisosaston hallituksessa ollut v. 1982

Ammattiyhditys toiminnan kautta pitkään ollut kiinnostus osallistua isompiin kuvioihin. Kokous varmaan saman kaltainen kuin SPR Yleiskokous jossa olen ollut.

Anu Ropponen, Mansen Punavihreät

Vasemmiston tulisi olla aktiivinen, tulevaisuuteen suuntaava ja positiivinen kansalaisliike. Tasa-arvon edistäminen ja eriarvoisuuden vähentäminen sekä demokraattisten vaikutusmahdollisuuksien  lisääminen ovat tärkeitä tavoitteita, joita kohti haluan pyrkiä. Näistä syistä toivon pääseväni puoluekokoukseen edustajaksi.

Olen 41-vuotias kolmen lapsen äiti ja ammatiltani sosiaalityöntekijä. Olen Tampereen vasemmiston ja puolueosastoni, Mansen punavihreät, varapuheenjohtaja. Uskon että puolueessa olisi käyttöä sosiaalityön asiantuntemukselleni ja innostukselle työskennellä paremman tulevaisuuden puolesta.

Jani Salminen, Keski-Tampereen Vasemmisto

Olen ollut mukana puolueen luottamustoimissa, kunnallisessa luottamustoimessa ja kuntavaaliehdokkaana neljästi. Tampereen vasemmistoliiton toiminnassa yli 15 vuotta. Ammatiltani olen taksinkuljettaja. Ikä 42 vuotta.

Haluan olla edistämässä jäsendemokratiaa ja kirkastamassa vasemmistoliiton ohjelmaa punavihreänä, demokraattista sosialismia edustavana puolueena.

Liban Sheikh, Mansen Punavihreät

Jouni Sirén, Keski-Tampereen Vasemmisto

Olen kansalaisaktivisti, Tampereen Vasemmiston puheenjohtaja ja Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunnan jäsen. Leipätyönäni olen osuuskuntayrittäjä käännöstoimistossa, jonka perustimme opiskelukavereideni kanssa 25 vuotta sitten. Vapaa-ajalla viljelen siirtolapuutarhapalstaa Raholan Tampereella.

Haluan olla kehittämässä vasemmistoliittoa entistä näkyvämmäksi poliittiseksi aloitteentekijäksi. Samalla sen pitää tietysti toimia johdonmukaisesti arvojensa mukaisesti tasa-arvon ja kaikkien ihmisten hyvinvoinnin ja koko maapallon tulevaisuuden puolesta. Tarvitaan konkreettisia ratkaisuja niin työntekijöiden, itsensätyöllistäjoen ja pienyrittäjien ja opiskelijoiden ja eläkeläistenkin toimeentulon turvaamiseksi eri tilanteissa. Samalla ilmastonmuutoksen torjuminen on nähtävä mahdollisuutena muuttaa koko yhteiskunta kestävämmälle pohjalle.

Puolueena meidän kehityttävä niin, että kuulemme entistä herkemmin jäsenistön ääntä. Jäsenäänestykset ovat tässä hyvä välin. Lisäksi on etsittävä ratkaisuja järjestörakenteen kehittämiseksi niin, että puoleeseen on helppo liittyä ja toimia niin paikallistasolla kuin valtakunnallisestikin.

Puoluekokous valitsee myös uuden puoluevaltuuston ja -hallituksen. Olen kiinnostunut toimimaan molemmissa näissä elimissä.

Juha Säijälä, Mansen Punavihreät

Erkki Taatila, Keski-Tampereen Vasemmisto

Olen 64 vuotias ja nyt eläkkeellä rautateiltä jossa lähes kolmekymmentä vuotta ay toiminnassa. esim työsuojeluvaltuutettuna, pääluottamusmiehenä osaston puheenjohajana ja liiton hallituksessa.

Tällä hetkellä ei ole luottamustehtäviä. Olen ollut vasemmistolaisessa liikkeessä 70-luvulta alkaen, joten nämä arvot ovat minulle tärkeät.

Puoluekokousedustajana haluan vaikuttaa työntekijöiden asemaan myös puolueen kautta.

Myös tasa-arvokysymykset ovat minulle tärkeitä, miesten asema esim. erotilanteissa on huono, jossa tasa-arvo ei toteudu, tässä on paljon parannettavaa.

Noora Tapio, Mansen Punavihreät

Olen yhteiskuntatutkimuksen opiskelija, Tampereen Vasemmiston kaupunginvaltuutettu ja Vasemmistonuorten keskushallituksen jäsen.

Pyrin puoluekokousedustajaksi, koska haluan olla rakentamassa vasemmistoliitosta puoluetta, jonka kannatus kasvaa myös hallituksessa, arvoista lainkaan tinkimättä. Sen edellytyksenä puoluedemokratian vahvistaminen ja järjestökulttuuri, joka varmistaa jokaisen toimintamahdollisuuksien toteutumisen taustaan katsomatta. Vasemmistoliiton on tehtävä politiikkaa, joka on tukevasti vasemmalla, luontevasti feministinen ja jonka reunaehdot määrittää luonnon kantokyky.

Laura Tohka, Keski-Tampereen Vasemmisto

Sinikka Torkkola, Keski-Tampereen Vasemmisto

Olen toiminut vuodesta 2011 vasemmistoliitossa monenlaisissa tehtävissä. Tällä herkellä toimin puoluehallituksen jäsenenä ja Vasen Kaista -verkkolehden päätoimittajana. Olen myös Tampereen kaupunginvaltuutettu ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallituksen jäsen. Työskentelen tutkijana Tampereen yliopistolla, jossa toimin myös yhdeksättä vuotta akavalaisten pääluottamusihmisenä. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden tohtori ja sairaanhoitaja. Lisätietoja verkkosivulta: http://torkkolasinikka.fi/

Olen kiinnostunut puoluekokousedustajuudesta, sillä tahdon olla mukana rakentamassa vasemmistoliitosta nykyistä vaikuttavampaa poliittista liikettä. Pidän myös hyvänä, että puoluekokoukseen osallistuu hyvin monenlaisia ihmisiä,  jotka tulevat eri taustoista.

Henri Turkia, Mansen Punavihreät

Olen Henri Turkia, 29-vuotias n. vuoden Tampereella asunut alkujaan hyvinkääläinen. Valmistun syyskuun lopussa liikennealan insinööriksi (AMK) ja työskentelen rautateiden parissa teknisessä valvomossa vuoropäällikkönä. Olen tällä hetkellä puoluevaltuuston jäsen ja aikaisemmin olen toiminut mm. kaupunginvaltuutettuna Hyvinkäällä

Olen ollut puoluekokousedustajana kahdessa edellisessä puoluekokouksessa Uudenmaan puolelta valittuna. Olisin mielelläni mukana tälläkin kertaa tuomassa osaamistani ja kokemustani puoluekokouksen käyttöön.

Niko Vallenius, Mansen Punavihreät

MPV:n pj, Pirkanmaan Vasemmiston 2. vpj

Olen koko puoluetoimintani ajan ollut mukana tavoiteohjelmien laatimisessa ja toiminnan kehittämisessä. Luottamustoimeni MPV:n pj:nä ja piirin vpj:nä takaavat että pystyn viemään kenttämme ääntä kokoussaleihin asti.