Jä­sen­han­kin­nan ai­ka, pii­ri­hal­li­tuk­sen pää­tök­siä 2016 3

Tule mukaan

Piirihallituksen maaliskuun kokuksessa keskusteltiin tulevasta puoluekokouksesta ja puheenjohtajan valinnasta. Puheenjohjasta järjestettävä neuvoa-antava jäsenäänestys on hyvä hetki hankkia uusia jäseniä.  Kaikki, jotka ovat liittyneet puolueeseen 31.3.2016 mennessä ja maksaneet jäsenmaksunsa huhtikuun loppuun mennessä saavat äänioikeuden jäsenäänestyksessa.

Piirihallitus valmisteli kevätpiirikokousta ja päätti

–  hyväksyä muutosten ja lisäysten jälkeen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Toimintakertomus julkaistaan piirin verkkosivuilla maaliskuun toisella viikolla

– hyväksyä piirikokoukselle esitettäväksi kokoussäännöt, puoluevaltuutettujen vaalitavan, esityslistan sekä piirikokouksesta koollekutsumistavan.

– valmistelemme piirikokoukselle kannanottopohjat yhteiskuntasopimuksesta sekä maaseutujen palveluista ja kansalaisten yhdenvertaisuudesta.

– esityksistä  vaalivaliokunnan, kannanottovaliokunnan sekä kokouksen puheenjohtajiksi.

– järjestää kokouksen tarjoilut nyyttikestiperiaatteella

– järjestää piirikokouksessa lastenhoido,

– sopi kuntavaalitapaamista järjestelyistä i

Piirihallitus päätti valtuuttaa työvaliokunnan järjestämään puoluekokousedustajien vaalin sääntöjen määräämällä tavalla mikäli ehdokkaista vaaliyhtymän alueella on enemmän kuin alueella on paikkoja.
Liitteenä kokouksen pöytäkirja
Pahoittelut, että tämä sähköpostilista on hieman elänyt, nyt listalla pitäisi olla kaikki.
Hyvää viikonloppua!