Jä­sen­kir­je 2 2017 In­toa vaa­li­työn lop­pu­ru­tis­tuk­seen


Tampere 7.4.2017

Hyvät Pirkanmaan Vasemmistoliiton jäsenet
Vaaliennusteet lupaavat meille menestystä, se siivittää vaalitöitämme vaalipäivän iltaan asti. Vaikka ennakkoäänestys on yhä suositumpaa, niin edelleen valtaosa äänistä annetaan vaalipäivänä. Aikaisempien vaalien tuloksissa vasemmistoliiton kannatus on ollut varsinaisena äänestyspäivänä heikompi kuin ennakkoäänestyksessä.

Menestymiseen kisassa varsinaisen vaalipäivän äänistä vaikuttaa erityisesti se, kuinka saamme liikkuvat äänestäjät valitsemaan vasemmistoliiton. Juuri siksi kannattaa kampanjoida sunnuntai-iltaan asti. Osa kannattajistamme jättää myös äänestämättä. Äänestämään kannustaminen onkin oivaa vaalityötä.

Niille, joiden äänestyspaikka ei ole ihan nurkan takana voi tarjota takavuosien tapaan kyytiäkin äänestyspaikalle. Tekstiviestin voi tuttavalle lähettää. Samoin sosiaalisen median päivityksillä voi herätellä äänestämään. Myös vasemmistoliiton videoita jakamalla voi herätellä äänestysintoa.

Vasemmiston kaikki videot YouTubessa,

YouTuben videoita voi jakaa paitsi sosiaalisen median päivityksissä myös sähköpostilla.

Tervetuloa piirikkoukseen Akaaseen Viialan Sampolaan 22.4. 2017 klo 11Kevätpiirikokous Akaassa

Vaalitulosta pääsemme yhdessä arvioimaan kevätpiirikokouksessa, joka pidetään lauantaina 22.4. klo 11 Akaan Viialan Sampolassa (Vakkistentie 5). Tampereelta paikalle pääsee paikallisjunalla, joka lähtee 10.06.  Poliittisen tilannekatsauksen pitää Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Juho Kautto.

Kokoukseen voivat päätösvaltaisina osallistua kaikki Pirkanmaan vasemmistoliiton jäsenet. Pirkanmaan vasemmistoliiton jäseniä ovat kaikki alueen osastojen jäsenet sekä vain piirijärjestöön kuuluvat jäsenet, jotka eivät ole minkään puolueosaston jäseniä.

Kokouksen asiakirjat, esityslista ja toimintakertomus, kokoussäännöt sekä mahdolliset esitykset kannanotoiksi on luettavissa ja tulostettavissa kokousta edeltävän viikon alussa piirijärjestön verkkosivulla.

Kokouksessa on järjestetty lastenhoito. Jotta tiedämme, minkälaista puuhaa järjestämme hoitoon tuleville lapsille, niin ole hyvä ja ilmoitathan lapsesi hoitoon tällä lomakkeella viimeistään keskiviikkona 19.4.2017)

Intoa vaalityöhön, tapaamisiin piirikokouksessa

Sinikka

 

Sinikka Torkkola
Puheenjohtaja

Pirkanmaan Vasemmistoliitto

Sähköposti: s.torkkola AT gmail.com

Puhelin: 044-5252736